Ennakoimattomuus on samaan aikaan lahja ja taakka. Kun ei päätä etukäteen lopputulosta, on opettajana haavoittuva ja on suuri riski ”epäonnistua”. Draaman opettaminen vaatii opettajalta halua tähän. Se vaatii tiettyä avoimuutta ja valmiutta kulkea virran mukana. Siihen kuuluu rönsyilevä keskustelu, ja turhat mutkat, siihen kuuluu luopuminen hallinnan tarpeesta ja aito halu kohdata. Ja ymmärrän, että tämä sopii kiireiseen ja tulosvastuulliseen koulumaailmaan hyvin huonosti.
Yhteiskunta, opetus ja taide
Kun asia on hyvin henkilökohtainen (kuten se on, onhan meillä kaikilla jokin sukupuolikokemus ja näkemys siitä, millainen se yhteiskunnan silmissä on) ja möyritään taiteen äärellä, kielenkäyttö ja itseilmaisu ei aina ole akateemisen hillittyä. Uutisoinnin aktiivisempi seuraaminen tai vaikkapa translakiin liittyvät eduskunnassa pidetyt puheenvuorot saavat teatteriryhmäläiseni pöyristymään, pilkkaamaan, syttymään, voimaantumaan, aktivoitumaan ja toimimaan. Taiteen kannalta tämä kaikki on hyvää ja toivottavaa ja kaikin voimin lietson tätä ilmiötä.
