Teoillamme ja sanoillamme on aina vaikutus. Ehkä meidän tulisi useammin pysähtyä miettimään, mitä välittömiä tai välillisiä seurauksia teoillamme on. Joutsenvirta ja Salonen korostavat toisen asemaan asettumista osana sivistystä. Teatteriopettajana en voi olla ajattelematta, että draamassa on monin tavoin kyse juuri tästä. Teatterin ytimessä on kuvitteluleikki; miten tämä toinen henkilö ajattelee, toimii ja kokee asiat? Myös Biesta (2017, 68) näkee, että taide – taiteen tekeminen –  on asioiden ja ihmisen kohtaamisen jatkuvaa tutkimista. Taiteen tekeminen (ja uskoakseni myös kokeminen) on keskeisessä asemassa, kun halutaan olla suhteessa maailmaan. Teatteri taidemuotona vaatii läsnäoloa, herkkyyttä ja vuorovaikutusta. Nämä ovat myös elementtejä, jotka mahdollistavat dialogisuuden.  Miksi ihmeessä meillä ei vieläkään ole pakollista draamaopetusta peruskoulussa?