Turvallinen tila ei ole fyysinen huone, josta on riisuttu pois kaikki vaarat. Turvallinen tila on abstrakti käsite, se on henkinen tai psyykkinen mielenmaisema. Kun ihminen on turvassa, hän ei koe vaaran tai uhan läsnäoloa. Vain turvallisessa tilassa ihminen kokee voivansa vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Turvassa on mahdollista laskea suojia alas ja olla haavoittuva. Turvassa ihminen on hyväksytty sellaisena kuin on.
Kasvoin itse 1990- ja 2000 -luvun taitteessa maailmassa, joka ei ollut erityisen turvallinen tässä mielessä. Tullakseen hyväksytyksi piti peittää todelliset tunteensa ja olla kova. Ihanteena oli ihminen, jota mikään ei hetkauta: ”Ei tunnu missään.” Herkät ja tunteelliset eivät pärjänneet. Haavoittuvaisuus oli pahinta, mitä itsestään saattoi näyttää. Jos poikkesi massasta, tuli hyvin nopeasti pilkatuksi ja syrjityksi. Sosiaalisena päämääränä oli kovettaa itsensä. Muistan, miten kivuliasta oli olla nuori harrastajanäyttelijä, jonka piti aina harjoitusten jälkeen pukea ylleen naamari, että pystyi kohtaamaan maailman. Huonostihan se onnistui, en ollut suosittu nuori.
Turva on etenkin taiteen tekemiselle perusedellytys: jos ihminen kokee uhkaa, hän alkaa suojella itseään. Tällöin menettää yhteyden itseensä ja toisiin. Ajattelen, että vain turvallisessa tilassa asioiden on mahdollista muotoutua, syntyä, ilmestyä. Turvattomassa tilassa yksilö joutuu pitämään kiinni omista panssareistaan ja muureistaan. Herkkyys ja haavoittuvuus ei ole mahdollista, jos tila on turvaton. Turvallisessa tilassa on mahdollista sanoa, että en osaa, en uskalla, en ymmärrä. En ole samaa mieltä, en aio nyt tehdä tätä. Mutta kyllä, tämä tuntuu jossakin, tämä koskettaa minua, tämä herkistää. Turvallisessa tilassa on mahdollista kokea, tuntea ja viipyillä. Saa olla oma itsensä, samanlaisena tai erilaisena kuin muut.
Turvallisuus vaatii empatiaa ja myötätuntoa. Yhteys itseen ja omaan kokemukseen on avainasemassa siinä, miten tunnistaa toisen kokemuksia. Koska turvallinen tila tässä mielessä on sosiaalinen asia, on jokainen vuorovaikutukseen osallistuva osaltaan vastuussa siitä, onko tila turvallinen vai ei. Onko se turvallinen kaikille vai ei. Esimerkiksi uskalias huumori saattaa jakaa ryhmän niin, että toisilla on hyvä ja läheinen olo, mutta osa kokee olonsa vaivaantuneeksi tai ulkopuoliseksi. Tämä ei välttämättä näy ulos, sillä kukaan ei halua leimautua tosikoksi.
Taiteen tekeminen on valitettavan usein luonteeltaan vaativaa. Yleinen puhe muistuttaa siitä. ”Esitys vaatii” pitkiä iltoja ja öitä harjoitusten parissa, ”kohtaus vaatii” fyysistä koskettamista tai ohjaaja vaatii aitoja tunteita ja omien traumojen hyväksikäyttämistä. Paineistettuna on vaikeaa kuunnella omia rajojaan tai asettua auktoriteettia vastaan. Pauliina Laukkanen tiivistää Bessel van der Kolkin, Matrha Ellen Stortzin ja bell hooksin näkemyksiä vallasta seuraavasti:
Valta, jota käytetään toisten yli (power over) on tyypillinen turvattomuutta ja traumatisoitumisen riskiä lisäävä tekijä. Voimakkaasti taiteellista visiotaan esiin tuovan, karismaattisen ohjaajan sisäsyntyinen valta (power within) voi myös saada muiden osallistujien omia rajoja hämärtymään. Valta yhdessä (power with) edellyttää paitsi ohjaajan pyrkimystä jakaa valtaa tasapainoisesti, myös muiden osallistujien suostumista vastuun jakamiseen. (Laukkanen 2022).
Käyttääkseen valtaa toisten yli ohjaajan ei tarvitse olla Jouko Turkka tai päätyä metodiensa vuoksi lööppeihin. Itse olen tuntenut, että minun ylitseni on käytetty valtaa esimerkiksi, kun minulta on evätty oikeus puhua, kun minun on käsketty näyttämöllä tekemään jotain, mitä en ole halunnut tehdä tai kun minua on painostettu jakamaan yksityisiä asioita. Nämä voivat olla työympäristön tyypillisiä tapoja toimia tai ohikiitäviä hetkiä, jolloin ohjaajalla ei ehkä enää ole muita keinoja. Hetkittäisiä ylilyöntejä, jotka horjuttavat perusturvallisuutta. Mutta aina, kun valta-asemaa käytetään toisen yli, se kovettaa ja vähentää mahdollisuutta olla haavoittuva. Ja se, jos mikä, tappaa taiteelle ominaisen herkkyyden. Turvattomuutta tuo tunne siitä, että ei tule nähdyksi omana itsenään vaan pelkkänä välineenä.
Voiko turvallisen tilan luoda? Voiko turvan tunnetta käskeä, pakottaa tai houkutella? Tuskinpa. Se, että opettaja sanoo tilan olevan turvallinen, ei vielä tee siitä sellaista. Opettaja voi asettaa raameja ja puuttua toimintaan, mutta kun puhutaan hyvin hienovaraisista sosiaalisesti rakentuvista tunteista ja kokemuksista, olisi ylimielistä julistaa tietävänsä resepti universaaliin psyykkiseen turvallisuuteen.
Liisa Jaakonaho, Eeva Anttila ja Pauliina Laukkanen muotoilevat Anna Humalamäen (2022) haastattelussa konkreettisia keinoja, joilla Taideyliopistossa pyritään turvalliseen opetukseen. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus tehdä valintoja ja valita itse, miten syvälle kokemusmaailmaansa sukeltaa. Esitettyjen kysymysten tulee olla asettelultaan riittävän väljiä, että kukaan ei joudu paljastamaan itsestään enempää kuin haluaa. Myös selvät raamit sille, mitä odotetaan, luovat turvaa. Opettajan tulee säilyttää tietoisuus omasta valta-asemastaan sekä sosiaalisen paineen muodostumisesta ryhmään. (Humalamäki 2022). Näillä keinoin Taideyliopiston tanssipedagogiikan laitoksella pyritään siihen, että opetustilanne olisi turvallinen.
Olen kurssittanut paljon erilaisia aikuisista koostuvia yhteisöjä. Aloittaessani kerron aina, että koulutuksen aikana kenenkään ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Draama tai esiintyminen voi olla ajatuksena epämukava ja jopa pelottava. Mutta ei tarvitse pelätä, kukaan ei joudu tekemään vasten tahtoaan mitään. Kokonaisuudesta saa toki enemmän irti, jos osallistuu aktiivisesti. Ja yllättävän usein paikalla on joku, joka ei osallistu millään tavalla vaan istuu sivussa passiivisena paikallaan ottamatta kontaktia, puhumatta ja toimimatta. Joskus joudun selittämään näiden henkilöiden esihenkilöille valintojani: miksi en pakottanut ihmistä osallistumaan? Tämä oli heille pakollinen koulutus. Joskus näiden henkilöiden puolesta pyydellään anteeksi. Mutta mitä kukaan hyötyisi pakottamisesta? Kukaan ei uhmaa ilmiselvää yhteisön painetta, ellei osallistuminen tunnu vielä sivuun jättäytymistäkin mahdottomammalta. Kyseinen henkilö todennäköisesti tuntisi olonsa vieläkin vaikeammaksi, mikäli painostaisin mukaan keskusteluun tai ryhmätyöskentelyyn. Henkilö kuitenkin on saapunut paikalle ja omalla tavallaan osallistuu: katsoo, kuulee, todistaa. Kaikki painostus siitä eteenpäin olisi puoleltani haitallista vallankäyttöä.
Olen jo pitkään miettinyt, että maailma tarvitsee enemmän herkkyyttä ja haavoittuvuutta. Sen edellytyksenä on, että ihan kaikkialla vallitsisi turvallisempi tila. Olisi hienoa, jos kuka tahansa voisi koska tahansa myöntää, että en ymmärrä, en osaa, en halua. Että asiat koskettaisivat. Esimerkkinä jätän tähän loppuun yhdenvertaisuus.fi -sivuston muotoilemat turvallisemman tilan ohjeet. Nämä voisivat mielestäni vakiintua yleisiksi käytöstavoiksi.
- Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Et voi tietää toisen rajoja kysymättä niistä. Kysy siis ennen kuin esimerkiksi kosket toiseen. Kuuntele ja muuta käytöstäsi, jos joku ilmaisee sinulle, että käytöksesi tekee heidän olonsa epämukavaksi.
- Kunnioita kaikkia, älä tee oletuksia. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, toimintakyvystä tai terveydestä. Kunnioita pronomineja ja nimiä. Ole tietoinen omista etuoikeuksistasi.
- Ei kehosyrjintää. Älä kommentoi toisen kehoa. Jätä myös pois kommentit toisten ruoka-annoksista ja syömisestä.
- Kunnioita toisten mielipiteitä, uskomuksia, kokemuksia ja eriäviä näkökantoja. Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi.
- Ole vastuussa omasta toiminnastasi ja käytöksestäsi. Ole tietoinen, että toiminnallasi on vaikutus toisiin ihmisiin hyvistä aikomuksistasi huolimatta.
- Anna tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.
- Puutu häirintään myös sitä todistaessasi ja kysy häirityksi tulleelta, haluaako hän apua tai tukea. Älä jää vain sivustakatsojaksi.
KÄYTETYT LÄHTEET:
Humalamäki, A. 2022. https://www.uniarts.fi/artikkelit/haastattelut/kun-haavoittuvaisuutta-ei-tarvitse-piilottaa-syntyy-tilaa-moninaisuudelle/
Laukkanen, P. 2022. https://www.teme.fi/fi/liitos/traumasensitiivinen/
Turvallisemman tilan ohjeet. https://yhdenvertaisuus.fi/turvallisemman-tilan-ohjeistus
