Useissa suomalaisissa paikallislehdissä julkaistaan teatterikritiikkejä. Joku lehden palkkalistoilla oleva henkilö menee katsomaan teatteriesityksen ja kirjoittaa siitä lehteen sitten tekstin. Helsingin Sanomien kolumnissa (Määttänen 2022) kuvaillaan, että ”kritiikin idea on se, että tiettyyn kulttuurin alaan perehtynyt kirjoittaja kirjoittaa arvioimastaan teoksesta oman huolellisesti perustellun näkemyksensä. Sitä ei ole kirjoitettu mistään ennakkolähtökohdasta – ei sen enempää siitä, että teosta pitäisi päästä ylistämään tai että sitä olisi pakko mollata.”
Teatterikriitikoiden omat taustat voivat olla hyvin moninaiset eikä alalle ole yhtä koulutusta. Suomen Arvostelijain Liitto on kriitikoiden ammatillinen järjestö, joka myös järjestää koulutusta (https://www.kritiikinuutiset.fi/sarv/). Moni teatterikriitikko on opiskellut teatteritiedettä ja seuraa taiteenalaa monipuolisesti. Tällöin näitä Määttäsen mainitsemia huolellisesti perusteltuja näkemyksiä on ilo lukea niin ammattilaisena kuin taiteen kuluttajanakin.
Joskus kuitenkin törmää kritiikeihin, joiden kohdalla ei voi puhua alaan perehtymisestä eikä huolellisesta perustelusta. Kesällä 2022 kuin tällaisen arvostelun Valkeakosken Sanomista . Haluan heti tässä kohti tehdä selväksi sen, että minulla ei ole mitään tekemistä kyseisen teatteriryhmän eikä paikkakunnan kanssa. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista agendaa. En ole edes nähnyt kyseistä näytelmää. Törmäsin arvosteluun netissä ja se yksin kirvoitti minusta tämän tekstin.
Juhani Valli kirjoitti 5.7.2022 Toijalan kesäteatterin näytelmästä Golfleskien kapina mm. seuraavaa: ”Naurattaisi, jos ei itkettäisi”, ”koskaan aiemmin en ole nähnyt niin huonoa roolisuoritusta kuin Teuvolla (ja näyttelijän nimi mainittu)”, ”[—] oli aikakin tyytyä pohjanoteeraukseen” ja ”mistä roskakorista Toijalan kesänäytelmät yleensä on löydetty”. Lisäksi hän kirjoittaa ”Aristofanestakin varmaan itketti mullan alla. Niin meitä muitakin” ja siitä kuinka musiikin käyttö todistaa ”esityksen huonosta mausta”. Myös näytelmän ryhmäseksikohtaus ja roolihenkilön lesbous todistivat kriitikosta nykyajan tuomista näytelmään (pakko mainita, että Lysistraten, johon Golfleskien kapina siis perustuu, koko perusidea on naisten seksilakko – seksuaalisuus siis on ollut ihan olennainen osa näytelmää jo antiikin ajoista).
Mitään perusteluja hän ei näkemyksilleen esittänyt. Ei huolellisia eikä vähemmän huolellisia. Hän käytti äärimmäisen värikästä kieltä, ja koko arvostelun tarkoitus tuntuikin olevan siinä. Ikään kuin arvostelun tarkoitus olisi ollut vain kohottaa kriitikko esityksen yläpuolelle, osoittaa, miten hänen aikansa tuli tuhlattua tuon esityksen parissa. Näyttää, että hänellä on valta tuomita ilman seurauksia.
Lähdekritiikin perusteisiin kuuluu, että ei ole olemassa neutraalia informaatiota (ehkä koulumaailma jossain määrin poislukien). Informaation antajalla on aina tarkoitus vaikuttaa jotenkin vastaanottajaan, informaatio ei koskaan ole tasapuolista. Kielifilosofien mukaan sanotuilla asioilla on aina arkikielenkäytössä joku ulkoinen tarkoitus; sanottuun asiaan itseensä sisältyy joku muu tavoite. Kuten ”olut on loppu” -> mene hakemaan olutta. ”Olet kaunis” -> kehu minuakin, usko itseesi tms. (Wikforss 2017, 170). Hyvään journalistiseen tapaan toki toivoisi kuuluvan edes pyrkimys tasapuolisuuteen. Valli olisi voinut myös viestiä, että ”näytelmässä on ongelmia”, jolloin ulkoinen tarkoitus olisi voinut olla vaikka, että mene itse kokeilemaan. Mutta hän valitsi toisin, ja tämä on mielestäni karmaiseva esimerkki siitä, millainen valta yksittäisellä kriitikolla on. ”Näytelmä on pohjanoteeraus” -> älä mene katsomaan sitä. Hän saa itse valita linjansa, tapansa kirjoittaa ja asiat, joihin puuttua. Tuhannet ihmiset lukevat kritiikin ja pahimmassa tapauksessa päättävät sen perusteella, menevätkö katsomaan esitystä.
Mutta se ei ollut suurin syy, miksi närkästyin kirjoituksesta.
Suurin syy on se, että Toijalan kesäteatteri on harrastajateatteri. Kyllä, harrastajateatteri. Näytelmän ohjaaja on ainoa, joka saa palkkaa. Kaikki muut ovat näyttämöllä vain siksi, että se on heistä kivaa. Tai oli varmaan ennen kuin lukivat arvostelun. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten kukaan pystyy arvioimaan toisen ihmisen harrastusta sanoin ”pohjanoteeraus”, ”roskakori” tai että häntä itketti. Lavalla olevat henkilöt eivät ole ammattilaisia. He harrastavat teatteria, tekevät sitä vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi, omien töidensä ohella. En puutu tässä nyt siihen, mikä erottaa ammattilaisen ja harrastajan enkä siihen, pitäisikö näitä arvioida eri kriteerein. Mutta se, että kriitikko ei näe mitään muuta kuin haukuttavaa harrastajateatterin esityksessä, saa minut epäilemään hänen ammattitaitoaan.
Pahinta on se, että parikymppinen harrastaja saa lehdestä lukea, että kriitikko ei ole eläessään nähnyt yhtä huonoa roolisuoritusta kuin hänen. Jopa ammattilaisen olisi vaikea ottaa vastaan tuollaista palautetta, mutta silloin olisi edes se ammattilaisuus nahkaa paksuntamassa. Mutta että nuori harrastaja! Ja ilman mitään perustelua! Vaikka miten päin katson, tämä kommentti ei ole ”huolellisesti perusteltu näkemys”. Tällainen lause on silkkaa kiusaamista. Se on (luultavasti) keski-ikäisen kriitikon vallankäyttöä pahimmillaan. Tällainen yksittäinen, mitenkään perustelematon lause saattaa hyvin todennäköisesti jäädä kummittelemaan tämän nuoren päähän ja pahimmillaan lakkauttaa koko teatteriharrastuksen. Itselleni tuli voimakas tarve muistuttaa tätä harrastajaa siitä, että niin kauan kuin Valli (tai joku muu) ei kykene mitenkään täsmentämään ajatuksiaan tai kuvailemaan kommenttiinsa johtaneita syitä, niillä ei ole mitään arvoa. Ne ovat vain oman hännän nostamista ja aggressiota. Vain perusteltua kritiikkiä on syytä kuunnella.
Mutta miksi sitä sitten täytyy lukea lehdestä? Niin minä itse kuin moni muukin otimme yhteyttä Valkeakosken Sanomiin ja vaadimme heitä ottamaan kantaa, miksi tällainen kiusaamiskommentti oli julkaistu. Mutta kuulemma kyseinen teksti on vain Vallin oma mielipide, ei objektiivinen näkemys. Perustelu hämmentää: onko todella hyvää journalistista tapaa, että kritiikki (jonka tulisi olla siis alaan vihkiytyneen henkilön perusteltu näkemys) latistuu pelkäksi mielipidekirjoitukseksi? Ja pahinta on se, että näin näkyvän mielipidekirjoituksen voi tehdä henkilö, joka selvästi ei erota ammattilaisen ja harrastajan eroa koulutuksessa, käytettävissä olevissa resursseissa tai kokemuksessa. Tietenkään kritiikki ei ole objektiivinen näkemys, sehän olisi sula mahdottomuus. Mutta sen tulisi silti perustua alan laajamittaiseen tuntemiseen ja tarjota perusteita kriitikon näkemykselle. Missään nimessä kritiikin ei tarvitse olla kiusaamista. Ja olen ihmeissäni, että tällaiselle kritiikille on annettu palstatilaa ja että sitä on puolusteltu vielä jälkikäteen.
Esitän vetoomuksen jokaiselle kriitikolle Suomessa: muistattehan, että henkilöt, joita arvostelette, tekevät työtään sydänverellä ja pahimmillaan ilmaiseksi. He ovat ihan oikeita ihmisiä. Ja vaikka te ette luultavasti mieti kritiikkejänne niiden julkaisemisen jälkeen, nämä kritiikin kohteiksi joutuneet luultavasti muistavat ne aina.
Käytetyt lähteet:
Määttänen, Juuso. Helsingin Sanomat 19.3.2022.
Wiksforss, Å. 2017. Vaihtoehtoiset faktat. Aula & co. Tallinna 2017.
