Sarah Ahmed kirjoittaa ”toisista”, erilaisista kuin me itse. Nämä toiset uhkaavat meitä tai uhkaavat tehdä meistä toisenlaisia. Heihin liittyy negatiivisia tunteita, jotka puolestaan vahvistavat sosiaalisia hierarkioita. (Ahmed 2014, 4). Toiseus ei ole vain passiivista poissulkemista, vaan aktiivista affektiivista prosessia, jossa tunteet kuten pelko, inho tai häpeä kiinnittyvät tiettyihin kehoihin, identiteetteihin ja ilmiöihin. Angels in Americassa toiseus ei kuitenkaan ilmene vain yksiselitteisesti “me” vastaan “he” -asetelmana. Näytelmä rakentaa tilanteita, joissa toiseutta ei voi ulkoistaa vain yhteen hahmoon tai ryhmään. Esimerkiksi Joe, mormoni ja republikaani, on samanaikaisesti etuoikeutettu ja sisäisesti ristiriitainen. Hän kokee toiseutta suhteessa omaan seksuaalisuuteensa, mutta samalla ylläpitää järjestelmää, joka sortaa muita kaltaisiaan. Hänen vaimonsa Harper puolestaan kokee olevansa näkymätön, unohdettu ja hylätty – mutta hänen harhansa ovat aivan yhtä todellisia kuin Priorin näkyjen maailmat.
Mikä taiteessa koskettaa?
Maailmassaoleminen ja ”silleen jättäminen”, koskettaminen, kurottaminen, vastaanottaminen ovat edellytyksiä sille, että taide koskettaa. Kaikki tämä vaatii herkkyyttä, rohkeutta, uskallusta. Täytyy antautua, lakata hallitsemasta maailmaa. Sen sijaan tulee keskittyä, kuunnella, ottaa vastaan, olla läsnä. Uskaltaa koskettaa ja tulla kosketetuksi, antaa ja vastaanottaa, olla valmis toivottamaan muutos tervetulleeksi, mutta siihen tahtiin kuin se haluaa tulla, ei pakottamalla eikä siihen suuntaa, mikä itselle sattuisi sopimaan. Taiteen koskettaminen vaatii herkkyyttä.
Haavoittuvuuden aseistariisuva vaikutus
Tunsin, että jokainen esiintyjä edessäni antoi minulle palasen itsestään. He olivat edessäni omina itseinään; rohkeina, ujoina, innokkaina, röyhkeinä tai hartaina. Tunsin, että jokainen esiintyjä lauloi minulle suoraan sydämestään, mitään salaamatta, mitään peittämättä.
Mitä opetan, kun opetan teatteria 2
Toivon, että voi opettaa jo pienestä pitäen oppilaitani taiteilijoiksi. Juha Varto (2008, 66) väittää, että ”taiteellinen ajatteleminen on vapauden tilan asettamista sille, mikä pyrkii näkyväksi.” Maailma pyrkii paljastumaan ihmisen toiminnan kautta ja jokainen taiteilija teoillaan paljastaa maailmasta osan kerrallaan.
Mitä opetan, kun opetan teatteria?
Mitä siis opetan, kun opetan teatteria? Taidemuotoa, sen vaatimia taitoja, omana itsenä olemista, taiteellista ajattelua. Opetan sitä, miten ajatella asioita toisella tavalla. En useinkaan tiedä, osaanko sitä edes itse. Miten voisin päättää etukäteen näkeväni jonkun asian toisin? Ei ihme, että usein tunnen olevani mahdottoman tehtävän äärellä.
Yhteiskunta, opetus ja taide
Kun asia on hyvin henkilökohtainen (kuten se on, onhan meillä kaikilla jokin sukupuolikokemus ja näkemys siitä, millainen se yhteiskunnan silmissä on) ja möyritään taiteen äärellä, kielenkäyttö ja itseilmaisu ei aina ole akateemisen hillittyä. Uutisoinnin aktiivisempi seuraaminen tai vaikkapa translakiin liittyvät eduskunnassa pidetyt puheenvuorot saavat teatteriryhmäläiseni pöyristymään, pilkkaamaan, syttymään, voimaantumaan, aktivoitumaan ja toimimaan. Taiteen kannalta tämä kaikki on hyvää ja toivottavaa ja kaikin voimin lietson tätä ilmiötä.
Kriitikon kritiikki
Esitän vetoomuksen jokaiselle kriitikolle Suomessa: muistattehan, että henkilöt, joita arvostelette, tekevät työtään sydänverellä ja pahimmillaan ilmaiseksi. He ovat ihan oikeita ihmisiä. Ja vaikka te ette luultavasti mieti kritiikkejänne niiden julkaisemisen jälkeen, nämä kritiikin kohteiksi joutuneet luultavasti muistavat ne aina.
Miten katsoa taidetta?
Ei ole oikeaa tapaa ymmärtää tai selittää teosta. Antamalla itselleni luvan tehdä havaintoja rauhassa, ilman tavoitteita, minun on mahdollista löytää jotain sellaista, mitä en ennalta odottanut. Vain silloin, kun uskallan antautua taiteelle (ja hyväksyä myös sen, että minun ei ole tarkoitus ymmärtää sitä), olen vapaa kokemaan sitä sellaisena kuin se minulle sillä hetkellä näyttäytyy.
Jos taiteissa tärkeintä onkin maailman kanssa oleminen?
Taide on ilmaisuteko, pyrkimys tulla osaksi maailmaa. Oleellista on antautuminen itse tekemiselle. Jos pyrkimyksenä on vain saavuttaa päämäärä, yhteys katkeaa. Kaikki alkaa maailman tunnustelusta ja sen kanssa olemisesta – taide pyrkii antamaan tälle kokemukselle muodon. Ihmisen ymmärrys maailmasta rakentuu toiminnan kautta.
