Suomessa peruskoulu on yleissivistävää koulutusta. Perusopetuslaissa sanotaan, että ”opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. [—] Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.” Tohtoriopiskelija Antti Moilanen (2021) määrittelee, että sivistynyt ihminen on kykenevä muodostamaan omia näkemyksiään ja tekemään itsenäisiä päätöksiä, mutta myös perustelemaan näitä päätöksiä ja ottamaan vastaan kritiikkiä. Myös tutkija Maria Joutsenvirta ja professori Arto O. Salonen kirjoittavat kirjassaan Sivistys vaurautena (2021, 49), että sivistynyt ihminen tarkistaa omia tulkintojaan todellisuudesta yhä uudestaan ja uudestaan. Sivistys tarkoittaa siis lyhyesti kykyä muodostaa omia näkemyksiä ja perustella niitä, mutta myös taitoa uudelleen tarkastella näitä omia tulkintoja kriittisesti. Ja tähän tulisi siis peruskoulun kannustaa ja antaa eväitä.
Opetin hiljattain yläkoululaisille kriittistä medialukutaitoa, sananvapauteen liittyviä asioita ja valeuutisten mekanismeja. Oli liian helppoa keksiä esimerkkejä. Sananvapauden nimissä levitetään vihapuhetta ja somessa leviävät valheelliset väitteet lisäävät ennakkoluuloja, aiheuttavat mellakoita tai niiden varjolla huijataan rahaa. Toisaalta nykyinen maailma ei muutenkaan vaikuta kovin sivistyneeltä: valtaapitävä hallitus haukkuu edellisen saavutukset, suurvallat hylkäävät diplomaattiset keinot kansainvälisten suhteiden hoidossa ja kansallisessa politiikassa vaaliohjelmiin piilotetaan täkyjä, joiden toivotaan aiheuttavan toimittajissa reaktioita. Asiat on helppo esittää yksinkertaisina ja mustavalkoisina. Myös Joutsenvirran ja Salosen mukaan nykyinen konflikteja korostava ilmapiiri on ongelmallinen. Jyrkkä vastakkainasettelu korostaa eroja, ei näe jatkuvuuksia ja liioittelee ilmiöiden sisäistä johdonmukaisuutta. Maailma vaikuttaa kyllä hallittavalta ja turvalliselta, kun asioita pilkotaan, irrotetaan syy-yhteyksistä ja pelkistetään, mutta tällä tavoin ei todellisuuden kokonaisuuden kompleksinen luonne tule ymmärrettäväksi. (Joutsenvirta & Salonen 2021, 20). Moilanen (2021) muistuttaa myös, että nykypäivän haasteita ei voida ratkaista vain kansallisessa kontekstissa, vaan vaaditaan kykyä ymmärtää eri valtioiden taloudellista, kulttuurista ja poliittista kietoutumista toisiinsa. Tämä vaatii sen hyväksymistä, että asiat ja ilmiöt eivät ole yksinkertaisia eikä niihin ole yksinkertaisia ratkaisuja.
Yksinkertaistava tapa suhtautua todellisuuteen vaikuttaa tapaamme kohdata toisia ihmisiä. Se vahvistaa esineellistämistä ja heikentää ihmisten dialogista kohtaamista. Maailman tarkasteleminen toisen silmin ei saa riittävästi sijaa arjessa. (Joutsenvirta & Salonen 2021, 21). Mutta dialoginen suhtautuminen toiseen ihmiseen on ensiarvoisen tärkeää, sillä dialogin puuttuessa suhtautuminen on välineellistävää, luokittelevaa, erottelevaa. Toinen ihminen ei ole ulkopuolelta määriteltävissä, ei otettavissa haltuun. Eikä toisen kohtaaminen ole mahdollista, jos ei aseta samalla itseään alttiiksi. Halu kohdata toinen sellaisena kuin tämä on, ilman omia ennakkoluuloja tai oletuksia vaatii vastakkainasettelusta ja mustavalkoisuudesta luopumista. Sivistys sisältää omien ajatusten kriittisen tarkastelun ja uudelleen arvioinnin joka hetki, myös suhteessa toiseen ihmiseen.
Kuinka siis edistää oppilaiden sivistystä ja tukea heidän kasvuaan eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen, kuten perusopetuslaki opettajat velvoittaa tekemään? Joutsenvirran ja Salosen (2021, 49) mukaan sivistyminen tähtää oman maailmassa olemisen tavan tarkistamiseen, se tapahtuu minuuden ja maailman välisessä suhteessa. Minän ja maailman välillä on aina suhde, jossa molemmat vaikuttavat toisiinsa. Kasvatustieteen professori Gert Biesta on kehittänyt kasvattajan imperatiivin: on herätettävä toisessa ihmisessä halu ja pyrkimys elää maailmassa aikuisena. Aikuisena olemisella hän tarkoittaa dialogia maailman kanssa; maailmassa olemista ilman, että on maailman keskipisteenä. Hän näkee, että lapsena oleminen on omien halujen perässä juoksemista ja aikuisena olemisessa keskeistä on sen oivaltaminen, mitkä haluistamme ovat seuraamisen ja tavoittelemisen arvoisia – ja mitä niistä meidän on mahdollista tavoitella aiheuttamatta vahinkoa muille tai maapallolle. (Biesta 2017, 65, 71, 87). Teoillamme ja sanoillamme on aina vaikutus. Ehkä meidän tulisi useammin pysähtyä miettimään, mitä välittömiä tai välillisiä seurauksia teoillamme on. Joutsenvirta ja Salonen korostavat toisen asemaan asettumista osana sivistystä. Teatteriopettajana en voi olla ajattelematta, että draamassa on monin tavoin kyse juuri tästä. Teatterin ytimessä on kuvitteluleikki; miten tämä toinen henkilö ajattelee, toimii ja kokee asiat? Myös Biesta (2017, 68) näkee, että taide – taiteen tekeminen – on asioiden ja ihmisen kohtaamisen jatkuvaa tutkimista. Taiteen tekeminen (ja uskoakseni myös kokeminen) on keskeisessä asemassa, kun halutaan olla suhteessa maailmaan. Teatteri taidemuotona vaatii läsnäoloa, herkkyyttä ja vuorovaikutusta. Nämä ovat myös elementtejä, jotka mahdollistavat dialogisuuden. Miksi ihmeessä meillä ei vieläkään ole pakollista draamaopetusta peruskoulussa?
Joutsenvirta ja Salonen (2021, 50) muistuttavat myös, että sivistyneeksi kasvattaminen tarkoittaa kasvamista aktiiviseksi kansalaiseksi. Ihmisen kokemus osallisuudesta on siis merkittävä ja tämä kasvatustyö alkaa jo koulussa. Kuullaanko oppilaita muodollisesti ja aikuisten ehdoilla vai onko koulun aikuinen tukemassa oppilaan omaa matkaa, saattamassa kohti itsenäistä vastuuta? Tapahtuuko tämä oppimisprosessi jopa dialogisesti oppilaan ja opettajan välillä? Jos oppilas ei koe, että hänen ideoillaan on merkitystä tai tuntee, että asioita ei saa kyseenalaistaa, ei osallisuuden kokemus luultavasti ole kovin vahva. Mutta jos päämääränä on sivistys, täytyy oppilailla olla mahdollisuuksia vaikuttaa ja kantaa vastuuta. Oppilailla täytyy olla tilaa muodostaa itsenäinen mielipide. Vasta sitten tätä tulkintaa todellisuudesta voi perustella tai tarkastella kriittisesti omia näkemyksiä.
KÄYTETYT LÄHTEET:
Biesta, G. 2017. Antaa taiteen opettaa. ArtEz Press 2017.
Joutsenvirta, M. & Salonen, A. 2021. Sivistys vaurautena. Basaam books 2021.
Moilanen, A. 2021. Kuinka sivistys tulisi tänä päivänä ymmärtää? https://www.sitra.fi/blogit/kuinka-sivistys-tulisi-tana-paivana-ymmartaa/ 2021.
