Onko kokemus siis aina oikea ja todellinen? Voiko toiselle sanoa, että tämän kokemus on väärä tai kohtuuton? Kokemus on aina suhteessa johonkin, kokemuksella on aina kohde. Kokemuksesta kertominen sisältää aina tietynlaisen väitelauseen, se ottaa kantaa. (Kukkola 2018, 47, 51). Kun kertoo omasta kokemuksesta, mutta se onkin ristiriidassa toisen kokemuksen kanssa, kumman kokemus on painavampi? Voiko näitä ylipäätään arvottaa?
Tieto tuo vastuuta
Opettajana vastaan tilanteista ja pystyn hetkessä johdattelemaan tapahtumien kulkua haluamaani suuntaan. Mutta myös oppilailla on oikeus pitää omista rajoistaan huolta. Teatteriopetukseen liittyy paljon sanomattomia sääntöjä ja ihanteita liittyen luottamuksellisuuteen, jakamiseen ja rajojen venyttämiseen. On hyvä muistaa, että sinänsä tervetullut avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri sisältää sen, että ketään ei painosteta mihinkään suuntaan – ei etenkään jakamaan yksityisiä asioitaan.
Dialogisuus on välttämätöntä
Taide ilman dialogisuutta tai kasvatus ilman dialogisuutta on itselleni täysin kestämätön ajatus. Se, toteutuuko dialogisuus käytännön arjessa kovinkaan hyvin, on eri asia. Mutta ilman pyrkimystä yhteyteen, ei ole mielestäni mitään.
Mitä on teatteriopettajan vastuu?
Vastuu ei voi tarkoittaa sitä, että kuvittelee tulevat tapahtumat etukäteen: en voi koskaan tietää tekojen todellisia seurauksia. Maailma ei ole ennustettava ja looginen. Mutta ehkä vastuullisesti toimiminen on sitä, että punnitsee tekonsa niin, että ne kestävät eettistä tarkastelua, olivat seuraukset mitkä tahansa? Että pystyy perustelemaan tekonsa ja tarkastelemaan niitä kriittisessä valossa sekä teon hetkellä että sen jälkeen?
