Maailmassaoleminen ja ”silleen jättäminen”, koskettaminen, kurottaminen, vastaanottaminen ovat edellytyksiä sille, että taide koskettaa. Kaikki tämä vaatii herkkyyttä, rohkeutta, uskallusta. Täytyy antautua, lakata hallitsemasta maailmaa. Sen sijaan tulee keskittyä, kuunnella, ottaa vastaan, olla läsnä. Uskaltaa koskettaa ja tulla kosketetuksi, antaa ja vastaanottaa, olla valmis toivottamaan muutos tervetulleeksi, mutta siihen tahtiin kuin se haluaa tulla, ei pakottamalla eikä siihen suuntaa, mikä itselle sattuisi sopimaan. Taiteen koskettaminen vaatii herkkyyttä.
Dialogisuus on välttämätöntä
Taide ilman dialogisuutta tai kasvatus ilman dialogisuutta on itselleni täysin kestämätön ajatus. Se, toteutuuko dialogisuus käytännön arjessa kovinkaan hyvin, on eri asia. Mutta ilman pyrkimystä yhteyteen, ei ole mielestäni mitään.
Jos taiteissa tärkeintä onkin maailman kanssa oleminen?
Taide on ilmaisuteko, pyrkimys tulla osaksi maailmaa. Oleellista on antautuminen itse tekemiselle. Jos pyrkimyksenä on vain saavuttaa päämäärä, yhteys katkeaa. Kaikki alkaa maailman tunnustelusta ja sen kanssa olemisesta – taide pyrkii antamaan tälle kokemukselle muodon. Ihmisen ymmärrys maailmasta rakentuu toiminnan kautta.
