Tunteet kuuluvat olennaisena osana ihmisen elämään, niistä ei pääse eroon juuri koskaan. Tunteet ovat yksilöllisiä ja saavat meidät usein toimimaan tai tekemään jotain. Tunteet voivat olla monimutkaisia ja epäloogisia tai hyvin luonnollisia ja ymmärrettäviä. Ne virtaavat ja ovat tietyllä tavalla tavoittamattomia ja hallitsemattomia (Repo 2014). Nykyään aletaan jo ymmärtää, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja että kukaan ei voi tuntea ”väärin”. Kulttuurissamme oli kuitenkin pitkään kiellettyä tuntea monia tunteita – esimerkkinä vaikka äidin tuntema katumus, kuoleman jälkeinen helpotus tai katkeruus anteeksipyynnöstä huolimatta. Näin nelikymppisenä en ole saanut minkäänlaista tunnetaitokasvatusta, joka onneksi nykyään kuuluu jo varhaiskasvatusuunnitelmiin. Kun puhutaan tunnetaidoista, puhutaan tunteiden tunnistamisesta ja niiden sanoittamisesta tai ilmaisemisesta. Siis äärimmäisen tärkeistä vuorovaikutustaidoista.
Olen miettinyt paljon tunteita ja niiden paikkaa taideopetuksessa. Koen, että edelleen tunneilmaisu koetaan usein epäammatillisena, kiusallisena ja ei-toivottuna. Ihmisen tulisi olla rationaalinen ja hillitty voidakseen olla ammatillinen tai solahtaakseen joukkoon. Minua on jopa komennettu opintopsykologille puhumaan siitä, miten voisin estää (ei siis käsitellä tai miten voisin niitä rakentavasti ilmaista) minussa heränneet tunteet. Ristiriita on hassu, liittyväthän tunteet teatteriin taidemuotona hyvin olennaisesti. Näyttelijöiltä edellytetään usein laajaa tunnerekisteriä ja kykyä välittää erilaisia tunteita. Lisäksi ajattelen, että taideopetuksessa jos missä, ihmisen tulee saada olla läsnä kokonaisena itsenään. Hänellä täytyy olla oikeus tulla paikalle peittelemättä itsestään jotain osaa. Omaa elämää ja persoonaa ei voi ripustaa takin lailla naulakkoon luokan ulkopuolelle. Niinpä tunteet seuraavat mukaan luokkahuoneeseen siinä missä muukin osa omaa itseä.
Kun puhumme tunteista, tarkoitamme usein emootiota. Emootioilla on tärkeä osa ihmisen toiminnassa. Ne auttavat meitä tunnistamaan omia tarpeitamme ja saavat meidät hakeutumaan miellyttäviin tilanteisiin ja välttämään epämiellyttäviä. Vuorovaikutustilanteissa emootiot toimivat viesteinä. Emootioiden lisäksi koemme affekteja ja tunnekokemuksia. Tunnekokemus syntyy, kun yhdistämme kokemamme affektin johonkin koettuun tai havaittuun tilanteeseen. Tunnekokemukset ovat aina subjektiivisia. (Repo 2014). Affekti on terminä epämääräisempi, mutta sillä tarkoitetaan voimakasta ja lyhytaikaista tunnekokemusta, joka ei välttämättä ole kommunikoitavissa sanallisesti (Tieteen termipankki).
Lähtökohtaisesti minusta on itsestään selvää, että tunteiden täytyy saada olla läsnä teatteriopetuksessa. Tunteet heräävät ja kuolevat oman mielensä mukaan. Tunteiden piilottelu, patoaminen tai sivuuttaminen johtaa vain ongelmien kasautumiseen ja henkiseen pahoinvointiin. En tiedä, onko ihmisen mahdollista hallita tunteitaan. Ennemmin se, että yrittää kahlita jonkun heränneen tunteen, johtaa vain siihen, että oma huomio menee pelkkään tunteen peittelemiseen. Haastavat tunteet juontuvat ryhmätilanteissa usein siitä, että ihminen ei tunne tulleensa kohdatuksi tai että hän kokee, että hänen tarpeitaan ei ymmärretä. Tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen tekee niistä merkityksellisiä ja lisää toiminnan tarkoituksenmukaisuutta (Repo 2014).
On haasteellista, että teatteri on ryhmätyötä ja ryhmässä on monenlaisia vuorovaikutustilanteita ja monenlaisia ihmisiä, joilla on monenlaisia tunteita. Tunneviestintä itsessään on äärimmäisen vaikeaa. Valtaosa suomalaisista on kaltaisiani kilteiksi kasvatettuja, itsestään epävarmoja ihmisiä, joiden tunteet piiloutuvat, räjähtelevät ja menevät autuaasti sekaisin. Teatteria tekevät ja sitä opettavat ovat ihan yhtä moninaisia, itseään vähätteleviä, reaktiivisia ja hämmentyneitä kuin muutkin ihmiset. Akuutissa tilanteessa on vaikea löytää sanoja tunteilleen ja niiden säätely on vaikeaa.
Tunneilmaisuaan kuitenkin on mahdollista ja välttämätöntäkin hallita. Toiminta ei voi eikä sen tule halvaantua, vaikka tunteet saavatkin olla läsnä. Tunnekokemuksen kanssa täytyy pystyä tulemaan toimeen ja tarvittaessa on myös hyvä osata kommunikoida siitä muille. Tunteet vaikuttavat siihen, miten paljon henkilöllä on energiaa käytettävissään ja miten hän suoriutuu tehtävistään. Korostan vielä, että en missään tapauksessa kaipaa tunteissa vellomista tai koko ryhmän huomion keskittämistä vain yhden ihmisen tunteisiin. Tunteiden huomioiminen voi myös tarkoittaa rajojen tiukentamista tai kannustavaa kommenttia (Mäkelä 2022).
Olen tullut teatteriurani aikana erittäin kohdatuksi monissa tilanteissa, joissa minussa on herännyt joku tunnereaktio. Tällöin asia on hoidettu hyvin lyhyellä huomiolla: ”oletko kunnossa, käy vähän hengittelemässä” tai palaamalla asiaan harjoituksen jälkeen. Tunne siitä, että tulee nähdyksi myös heikolla hetkellä ja silloin, kun ei ole analyyttinen, on huikea. Se syventää luottamusta ryhmään ja luo tunteen, että on tervetullut sellaisena kuin on. Ja jos on tarpeen puhua käytöksestä tai tunteiden säätelystä, niistä voi puhua tunteista erillisinä asioina. Yksi parhaista tunteisiin liittyvistä kokemuksistani viime aikoina oli, kun kollegani kertoi minulle hyvin rempseän neutraalisti kaljatuopin äärellä, mitä tapani ilmaista tunteitani sai hänet ajattelemaan. Kuuntelin tätä minä-viestiä (eli viestiä, joka sisältää vain sanojan oman kokemuksen, mutta ei tulkintaa tai arvostelua toisesta) ja tajusin, että en halua kenenkään ajattelevan noin. Konkreettinen, selkeä, arvolataukseton havainto oli helppo ottaa vastaan ja arvioida uudelleen omaa toimintaa sen valossa.
Ilmapiiri, jossa huomioidaan tunteet siinä missä älykin, on mielestäni elinehto taiteelliselle toiminnalle. Tai ryhmätoiminnalle. Tai toiminnalle yleensä. Tunteet ovat läsnä joka tapauksessa, ja siksi on hyödyllistä miettiä, miten ne huomioidaan ja miten niiden kanssa toimitaan. Tunteista ei tarvitse puhua loputtomiin eikä niitä tarvitse käsitellä joka hetki juurta jaksain. Tunteen huomioimista voi olla myös selvän rajan vetäminen, lyhyt kommentointi tai jokin sanaton ele, paremmalla ajalla tapahtuva keskustelu tai mahdollisuus poistua tilanteesta. Puhuminen vain on yksi keino huomioida tunteet. Tosin etenkin mahdollisten tunteiden taustalla olevien oletusten ja väärinkäsitysten purkaminen puhumalla on elintärkeää, että negatiivinen vellominen katkeaa. Ja jälleen palaan siihen, minkä olen jo usein todennut olevan avain pedagogisessa työssä: rajoihin. Rajat tuovat turvallisuutta kaikille ryhmässä. Joskus täytyy olla tiukkana ja uskaltaa sanoa: ”nyt me emme keskity tähän” tai ”tämä asia ei nyt kuulu tänne”. Ja sekin on tunteen huomioimista.
Käytetyt lähteet:
Mäkelä, A. 2022. Näin tunteet vaikuttavat työpaikalla. https://duunitori.fi/tyoelama/tunteet-tyopaikalla
Repo, S. 2014. Tunnekokemusten teoriaa. Tunteiden käsittely työnohjauksessa. https://tuhat.helsinki.fi/ws/portalfiles/portal/57883775/Tunnekokemusten_teoriaa.pdf
Tieteen termipankki. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:affekti
