Jokainen yhteisö luo itse omat norminsa. Jokaisella meillä on käsityksemme siitä, millainen maailma on ja millainen sen tulisi olla. Kun yhteen kokoontuu ihmisiä, joilla on samankaltainen käsitys maailmasta, normi on jo luotu. On mahdollista, että pienyhteisön normit ovat hyvin samankaltaiset vallitsevien yhteiskunnallisten normien kanssa, tai sitten niissä voi olla hyvin suuria eroja. Oman kokemukseni mukaan teatterialan normit usein mahdollistavat enemmän variaatiota esimerkiksi sukupuolen ilmaisun, seksuaalisuuden, etnisen taustan ja mielenterveysongelmien suhteen kuin muun yhteiskunnan normit. Ehkä monella taiteen pariin hakeutuvalla on tunne siitä, että jää jollain tavalla yhteiskunnan normien ulkopuolelle ja siksi teatteriyhteisöissä nämä asiat ovat aidosti normaaleja.
Haavoittuvuuden aseistariisuva vaikutus
Tunsin, että jokainen esiintyjä edessäni antoi minulle palasen itsestään. He olivat edessäni omina itseinään; rohkeina, ujoina, innokkaina, röyhkeinä tai hartaina. Tunsin, että jokainen esiintyjä lauloi minulle suoraan sydämestään, mitään salaamatta, mitään peittämättä.
Mitä opetan, kun opetan teatteria 2
Toivon, että voi opettaa jo pienestä pitäen oppilaitani taiteilijoiksi. Juha Varto (2008, 66) väittää, että ”taiteellinen ajatteleminen on vapauden tilan asettamista sille, mikä pyrkii näkyväksi.” Maailma pyrkii paljastumaan ihmisen toiminnan kautta ja jokainen taiteilija teoillaan paljastaa maailmasta osan kerrallaan.
Mitä opetan, kun opetan teatteria?
Mitä siis opetan, kun opetan teatteria? Taidemuotoa, sen vaatimia taitoja, omana itsenä olemista, taiteellista ajattelua. Opetan sitä, miten ajatella asioita toisella tavalla. En useinkaan tiedä, osaanko sitä edes itse. Miten voisin päättää etukäteen näkeväni jonkun asian toisin? Ei ihme, että usein tunnen olevani mahdottoman tehtävän äärellä.
Ajatuksia yhdestä draamatyöpajasta
Ennakoimattomuus on samaan aikaan lahja ja taakka. Kun ei päätä etukäteen lopputulosta, on opettajana haavoittuva ja on suuri riski ”epäonnistua”. Draaman opettaminen vaatii opettajalta halua tähän. Se vaatii tiettyä avoimuutta ja valmiutta kulkea virran mukana. Siihen kuuluu rönsyilevä keskustelu, ja turhat mutkat, siihen kuuluu luopuminen hallinnan tarpeesta ja aito halu kohdata. Ja ymmärrän, että tämä sopii kiireiseen ja tulosvastuulliseen koulumaailmaan hyvin huonosti.
Yhteiskunta, opetus ja taide
Kun asia on hyvin henkilökohtainen (kuten se on, onhan meillä kaikilla jokin sukupuolikokemus ja näkemys siitä, millainen se yhteiskunnan silmissä on) ja möyritään taiteen äärellä, kielenkäyttö ja itseilmaisu ei aina ole akateemisen hillittyä. Uutisoinnin aktiivisempi seuraaminen tai vaikkapa translakiin liittyvät eduskunnassa pidetyt puheenvuorot saavat teatteriryhmäläiseni pöyristymään, pilkkaamaan, syttymään, voimaantumaan, aktivoitumaan ja toimimaan. Taiteen kannalta tämä kaikki on hyvää ja toivottavaa ja kaikin voimin lietson tätä ilmiötä.
Dialogisuus on välttämätöntä
Taide ilman dialogisuutta tai kasvatus ilman dialogisuutta on itselleni täysin kestämätön ajatus. Se, toteutuuko dialogisuus käytännön arjessa kovinkaan hyvin, on eri asia. Mutta ilman pyrkimystä yhteyteen, ei ole mielestäni mitään.
Tunteet teatteriopetuksessa
Tunteet heräävät ja kuolevat oman mielensä mukaan. Tunteiden piilottelu, patoaminen tai sivuuttaminen johtaa vain ongelmien kasautumiseen ja henkiseen pahoinvointiin. En tiedä, onko ihmisen mahdollista hallita tunteitaan. Ennemmin se, että yrittää kahlita jonkun heränneen tunteen, johtaa vain siihen, että oma huomio menee pelkkään tunteen peittelemiseen. Haastavat tunteet juontuvat ryhmätilanteissa usein siitä, että ihminen ei tunne tulleensa kohdatuksi tai että hän kokee, että hänen tarpeitaan ei ymmärretä.
Kieli ja sen rakentama todellisuus
Kieli ei vain kuvaa jo olemassa olevaa asiantilaa (joka toki sekin on aina vain subjektiivinen havainto maailmasta), vaan myös vahvistaa sitä, mitä puhuja pitää tärkeänä. Kieli ei koskaan ole vain passiivinen väline, se on myös aktiivinen toimija. Kieli on performatiivista, se tuottaa todellisuutta, vahvistaa rakenteita. Kieli muuttuu, kun maailma muuttuu – ja maailma muuttuu, kun kieli muuttuu. Asian sanominen on aina asian tekemistä: vielä lapsuudessani oli täysin hyväksyttyä käyttää eri kansanryhmistä nimityksiä, joita ei tulisi mieleenkään toistaa tässä.
Kriitikon kritiikki
Esitän vetoomuksen jokaiselle kriitikolle Suomessa: muistattehan, että henkilöt, joita arvostelette, tekevät työtään sydänverellä ja pahimmillaan ilmaiseksi. He ovat ihan oikeita ihmisiä. Ja vaikka te ette luultavasti mieti kritiikkejänne niiden julkaisemisen jälkeen, nämä kritiikin kohteiksi joutuneet luultavasti muistavat ne aina.
